ADHD pähkinänkuoressa

ADHD  (attention deficit hyperactivity disorder eli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö) on neurokehitykselline

n häiriö, joka voidaan jakaa kolmeen eri muotoon. Ensimmäinen on tarkkaamattomuus, toinen ylivilkkaus ja impulsiivisuus ilman tarkkaamattomuutta sekä kolmantena näiden kaikkien yhdistelmä. Vaikka se onkin diagnoosi, se ei ole sairaus. Arjessa ADHD voi näkyä vaikeutena aloittaa, keskittyä, opiskella, unohteluna, vaikeutena pysyä aikataulussa, levottomuutena ja monilla muilla tavoilla.

1.    Onko minulla ADHD ja mikä se on?

Miten ADHD diagnosoidaan? Jos epäilet itselläsi ADHD:ta, on ensin hyvä pysähtyä pohtimaan omaa elämää pidemmältä ajalta. ADHD voidaan diagnosoida lapsena tai aikuisena, mutta oireiden tulee olla alkaneet jo lapsuudessa. Yleensä tunnistetaan helposti impulsiivinen ja ”räjähtävä poika”, jonka oireet näkyvät ulospäin, ja tyttöjen ja muunsukupuolisten ADHD voi jäädä huomaamatta, varsinkin jos kyse on lähinnä tarkkaamattomuudesta. Ulkoisesti havaittava rauhallisuus ei tarkoita, että ihmisellä ei voisi olla ADHD:ta. Moni ADHD-aikuinen on oppinut ”maskaamaan” eli peittämään näitä ongelmiaan ja toimimaan ulkoisesti mahdollisimman normaalilla tavalla, mutta tämä maskaaminen vie voimia. Jos tunnistat itsessäsi läpi elämän jatkunutta impulsiivisuutta, yliaktiivisuutta tai vaikeutta keskittyä opintoihin tai työhön, kannattaa selvittää asiaa eteenpäin. Kyse voi olla monesta muustakin asiasta, mutta ADHD on yksi mahdollisuus.

Impulsiivisuus ja yliaktiivisuus ovat yleisesti ADHD:hen liitettäviä asioita. Impulsiivisuus tarkoittaa sitä, että ihminen toimii äkillisen ja nopeasti mieleen tulevan vaikuttimen eli impulssin vallassa. Arkikielessä voisi sanoa, että ihminen ”toimii ennen kuin ajattelee”. Hän siis toimii hetken mielijohteesta, eikä aina harkinnan perusteella. Impulsiivista käytöstä on paljon muutakin kuin ADHD:n avulla selittyvää, esimerkiksi epävakaa persoonallisuus, mielialahäiriöt, päihteiden käyttö ja riippuvuudet, aivovammat, syömishäiriöt, psykoosit ja dissosiaatiot. ADHD:ssä kyse on kuitenkin ihmisen toiminnanohjauksen häiriöstä, kyse ei ole pohjimmiltaan esim. tunteen purkautumisesta tai siitä, että ihminen ei piittaisi normaaleista moraalisista koodeista. Käytännössä yliaktiivisuus voi olla seuraavia asioita: käsien tai jalkojen levoton liikuttelu, kun tulisi istua paikoillaan, motorinen levottomuus yleensäkin, liikkeelle lähtö muiden istuessa, juoksentelu ja kiipeily tilanteissa joihin se ei sovi, äänekäs leikkiminen tai pelaaminen. Impulsiivisuus voi olla vaikeutta odottaa omaa vuoroaan, toisten päälle puhumista, toisten keskeyttämistä säännöllisesti tai tilanteeseen nähden huomattavan runsasta puhumista muita huomioimatta.

Impulsiivisuus ja yliaktiivisuus voivat siis olla ainoita tekijöitä ADHD:ssä, mutta siihen voi liittyä lisäksi tai täysin itsenäisenä tarkkaamattomuutta. Tarkkaavaisuus on keskittymistä laajempi asia, mutta usein tarkkaamattomuus näkyyn juuri vaikeutena keskittyä tiettyyn yhteen tehtävään ja asiaan. Tarkkaavaisuuden ylläpitäminen on mutkikas prosessi, joka edellyttää useita asioita. Kyse ei ole pelkästään siitä, että pystyy suuntaamaan huomionsa tiettyyn asiaan. On kyettävä myös ylläpitämään huomio halutussa asiassa ja siirrettävä sitä ajoittain joustavasti asiasta toiseen ja takaisin (esim. vieraskielisen sanan tarkistaminen kääntäjästä). On pystyttävä sulkemaan ulkoiset häiriötekijät pois ja pystyttävä keskittymään oleelliseen siten että asia painuu muistiin. ADHD-oireisella voi olla ongelmia yhdessä tai useammassa näistä asioista, mikä tekee mm. opiskelusta paljon työläämpää kuin keskimäärin vaikka ihminen olisi lahjakas. Ihminen voi lukea tai kuunnella tekstiä eteenpäin, mutta huomata yhä uudelleen, että ajatukset olivatkin siirtyneet aivan muualla eikä oppimista tapahtunut tai työtehtävä ei tullut hoidettua. Jokin muu asia tuli mieleen, kauempaa kuuluva puhe, auton ääni ulkoa tai puhelimeen tuleva välähdys – ja ajatus siirtyi kauaksi siitä mihin oli tarkoitus keskittyä.  Toisaalta voi käydä niinkin, että opiskellessa ylikeskittyy johonkin yksityiskohtaan pitkän ajan siten että kokonaisuuteen ei enää jäänytkään riittävästi aikaa.  Asioita voi myös unohtua ja kadota: avaimet, lompakko, puhelin, kynät, vihot, kirjat ja muut. Aikaa voi olla vaikea hahmottaa, minkä vuoksi myöhästyminen voi olla jatkuvaa. 

ADHD on siis ominaisuus, jonka ajatellaan olevan pääosin synnynnäinen ja vahvasti perinnöllinen. Synnynnäinen ei välttämättä aina tarkoita perinnöllistä, sillä sikiöaikaisten tapahtumien ajatellaan voivan vaikuttaa ADHD:n kehittymiseen, vaikka perinnöllistä tekijää ehkä ei olisikaan. Esimerkiksi sikiön aivojen hapenpuute saattaa vaikuttaa asiaan, lisäksi monet muutkin tekijät. Perinnöllisyydellä kuitenkin katsotaan olevan hyvin vahva merkitys asiassa. Jos ihmisellä diagnosoidaan ADHD missä iässä tahansa, on hyvin mahdollista, että isällä, äidillä, sisaruksella tai lähisukulaisella on samankaltaisia piirteitä, vaikka ei virallista diagnoosia olisikaan.  ADHD ei siis johdu kasvatuksesta. Silti lapsuuden ympäristöllä voi olla merkitystä siinä, miten paljon haittaa asiasta tulee ihmiselle elämän aikana, mutta tältä osin tieto on vasta kertymässä.

Erilaisia liitännäisoireita voi olla ihmisellä, jolla diagnosoidaan ADHD. Masennus ja ahdistus, päihdeongelmat sekä myös jossain määrin persoonallisuushäiriöt voivat olla ADHD-aikuisen haasteita. Niitä voidaan kuitenkin auttaa psykoterapialla, mutta ADHD on asia, jonka kanssa opitaan elämään- ja psykoterapia voi tässä olla suureksi avuksi. Vaikka elämän aikana voi tapahtua niin, että ADHD-diagnoosin kriteerit eivät enää täyty – ehkä siksi että oireet eivät enää haittaa elämää merkittävästi – ajatellaan yleensä, että itse ominaisuus on ihmisellä läpi elämän. Ei myöskään ole harvinaista, että ADHD-diagnoosin saaneella on jokin muu neuropsykiatrinen piirre, esim. autismin kirjo. Jos ihmisellä on sekä ADHD että autismin kirjo, hänellä on piirteitä molemmista ja oireiden ilmentymä saattaa olla varsin erilainen.

Jos pohdit onko sinulla ADHD niin ensimmäiseksi voisit tehdä aikuisten ADHD-oirekyselyn (ASRS), joka löytyy netistä vapaasti. Mitä useammin vastaukset viittaavat usein toistuviin oireisiin sitä todennäköisempää on, että sinulla saattaa olla ADHD. Tämä on kuitenkin vain yleisluontoinen testi, ADHD-tutkimukset edellyttävät paljon laajempia tutkimuksia ja monien muiden selittävien asioiden poissulkemista. Jos testin jälkeen sinusta edelleen tuntuu, että haluat tutkia asiaa enemmän, on asiaan erikoistunut psykiatri oikea henkilö.  Jos päädyt lääkärille, joka ei juuri tunne asiaa, on vaarana, että hän ei osaa nähdä oireita vaikkapa ulkoisen menestyksen tai rauhallisuuden alta tai selittää ne esim. ahdistuksella, joka myös voi vaikuttaa oppimiseen huomattavasti.

2.    Mistä ADHD johtuu?

ADHD:ta on tutkittu mm. aivokuvantamisen avulla. Tekniikka paranee jatkuvasti, mutta ADHD:ta ei voida yksilötasolla diagnosoida aivokuvan perusteella ainakaan tällä hetkellä. Sen sijaan väestötasolla, kun tutkitaan suuria määriä ihmisiä joilla on ADHD ja ihmisiä joilla ei ole, niin saadaan eroja näkyviin. Eroja saadaan näkyviin mm. aivojen tilavuudessa, otsalohkoissa, tyvitumakkeessa, pikkuaivoissa ja aivokurkiaisessa. Erot eivät ilmeisesti ole aivan dramaattisia, mutta isommassa kuvassa kuitenkin selkeitä. Lisäksi tutkimuksen kohteena on olleet aivojen välittäjäaineet, esimerkiksi dopamiini ja noradrenaliini. Näillä on ajateltu olevan vaikutusta tiedon kulkuun aivoissa, mm. palkkiojärjestelmään. ADHD-oireinen henkilö ei ehkä koe asioita samalla tavalla palkitsevaksi kuin jokin toinen. Tämän vuoksi motivoituminen asioihin saattaa poiketa muista.

Tutkimus kulkee jatkuvasti eteenpäin näissä asioissa, ja on vaikea aavistaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nykyinen tutkimusnäyttö on kyllä monin tavoin vankkaa, mutta avoimia asioita on silti paljon. Uusia tekijöitä, teorioita ja selitysmalleja saattaa löytyä. Ihmisen fysiologia ja biologia on monimutkaista, erityisen monimutkaista on aivojen toiminta, joten lopullista sanaa asiasta tuskin vielä sanotaan pitkään aikaan. Suhteellisen varmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että ADHD:lla on pohja aivojen poikkeavassa toiminnassa, eikä kyse ole pelkästään esim. lapsuuden tai nuoruuden kokemuksilla selittyvästä asiasta. Varmalta vaikuttaa siis se, että kyse on aina synnynnäisestä ja usein tämän lisäksi myös perinnöllisestä asiasta.

ADHD:n perinnöllisyys on monimutkainen asia, jossa ilmeisesti kyse on siitä, että taipumus tietynlaiseen hermoston toimintaan periytyy. Näitä ominaisuuksia ihmisessä on saattanut olla pitkään, vaikka asiaa onkin vaikea tutkia. Vaikka ADHD usein esitetään sen tuottamien vaikeuksien kautta, on sillä helppo nähdä myös etuja ja myönteisiä puolia. On mahdollista, että metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä tällainen ominaisuus on lisännyt kiinnostusta ja kykyä havaita uusia mahdollisuuksia, riskin ottamista uusia asioita kohtaan ja nopea reagointi on ollut etu. Myös nykyisessä yhteiskunnassa ADHD voi tilanteen mukaan olla etu ja positiivinen asia. ADHD-aikuinen tai lapsikin voi olla luova, täynnä ideoita, nähdä yhteyksiä, joita muut eivät huomaa, reagoida nopeasti (erinomainen piirre esim. pelastustyössä), hän voi kehittyä tietyn alueen syvälliseksi asiantuntijaksi, koska voi uppoutua asioihin, joista on kiinnostunut, hänellä saattaa olla energiaa ja spontaaniutta, joka voi auttaa menestymään vaikkapa yrittäjänä. Ihmissuhteissaan hän voi parhaimmillaan olla eläväinen, hyvin empaattinen ja oikeudentajuinen ja kyetä reagoimaan nopeasti sosiaalisiin vihjeisiin. Hänellä voi olla hyvä kyky toimia kriisitilanteissa rohkeasti, hän uskaltaa ottaa ehkä keskimääräistä enemmän riskejä elämässään, mikä voi johtaa menestykseen. Hänen tunne-elämänsä voi olla intensiivistä, hän voi innostua ja innostaa. Moni ihminen pitää näitä piirteitä varsin ihastuttavina, mikä voi olla etu parisuhteen luomisessa ja ihmissuhteiden rakentamisessa muutenkin. Onkin tärkeä tunnistaa, että ADHD on ominaisuus tai ominaisuuksien yhdistelmä, joka tietyissä asioissa on haitaksi ja tietyissä asioissa etu.

3.    Hyvä elämä ADHD:n kanssa

Ihminen voi elää hyvää ja tyydyttävää elämää ADHD-diagnoosin kanssa. Maailmassa on epäilemättä paljon ihmisiä, joilla tutkittaessa täyttyisivät ADHD:n kriteerit, mutta jotka eivät koe asiaa sellaisena, että se tuottaisi merkittävää haittaa elämään. Psykoterapian aikana moni tunnistaa tällaisia piirteitä, ja osa haluaa hankkia itselleen diagnoosin, osa ei. Tämä on täysin henkilökohtainen asia, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Yhdelle diagnoosi on helpotus, joka selittää elämässä useita asioita ja antaa ymmärryksen siitä, että kyse ei ole ollut ”laiskuudesta” vaan tarkkaavaisuuden ongelmasta, mutta toinen ei halua itselleen tällaista diagnoosia. Syitä voi olla monia. Hän ei ehkä halua potilastietoihin pysyvää merkintää, joka saattaa vaikuttaa vaikkapa vakuutuksiin. Joissain maissa millä tahansa psykiatrisella diagnoosilla voi olla vaikutuksia ammattiin, adoptioon tai muihin asioihin. Toisaalta Suomessa haittoja on melko vähän, ja diagnoosi on edellytys lääkkeiden saamiseksi.

Lääkkeet ovatkin yksi asia, joista saattaa olla suuri apu ADHD-oireiselle. Tästä on tieteellistä näyttöä. Ne voidaan jakaa keskushermostoa stimuloiviin ja ei-stimuloiviin lääkkeisiin. Stimulantteja ovat metyylifenidaatti-valmisteet (esim. Conserta, Ritalin, Medkinet jne), joiden vaikutusaika vaihtelee. Stimulantteja ovat myös erilaiset amfetamiinivalmisteet (esim. Elvanse). Jos ihmisellä on ADHD, niin näillä stimulanteilla saattaa olla hänen aivoissaan tasapainottava vaikutus. Moni sanoo, että lääkkeiden ottamisen jälkeen mieli tyyntyy ja keskittyminen asioihin on paljon helpompaa kuin ilman lääkkeitä. Toisaalta osa ei koe näistä juurikaan hyötyä vaan pikemmin pitää niitä haitallisina. Siksi niiden käyttö on tehtävä tiiviissä yhteistyössä asiaan erikoistuneen lääkärin kanssa, jotta saadaan paras yksilöllinen hoitovaste. Ei-stimulantteihin kuuluvia ADHD-lääkkeitä ovat esimerkiksi atomoksetiini (kauppanimi Strattera). Myös näiden lääkkeiden käyttö on tehtävä yhteistyössä lääkärin kanssa.

Psykoterapia on toinen asia, josta ADHD-oireinen voi saada suurta apua. Usein ADHD:hen liittyy muita oireita, esim. masennusta ja ahdistusta, ja näiden käsittely on tärkeä asia psykoterapiassa. Myös ADHD:n käsittely on tärkeää. Psykoterapian tavoitteena ei ole ”parantaa” ADHD:ta, koska se ei ole sairaus, vaan auttaa löytämään tapoja sopeutua siihen ja elää sen kanssa. On tärkeää käsitellä ”tässä ja nyt” asioita, pelkkä elämänhistorian käsittely ei riitä. Kun psykoterapiassa käsitellään ajanhallintaa, tehtävien suunnittelua, tavoitteiden asettelua ja pilkkomista, impulsiivisuuden säätelyä ja tunnesäätelyä, toiminnanohjausta, tarkkaavaisuutta ja sen parantamista, on erityisesti kognitiivisen suuntauksen psykoterapian hyödyistä tieteellistä näyttöä. ADHD on usein aiheuttanut ihmisellä elämän varrella syntyneitä kielteisiä käsityksiä kuten ”laiska”, ”outo”, ”jotenkin erilainen”, ”huono” tms., ja näitä on tärkeää haastaa voinnin ja itseluottamuksen parantumiseksi. Psykoterapia voidaan yhdistää lääkkeisiin tai tehdä ilman lääkitystä. Lääkkeistä vastaa aina lääkäri.

ADHD:ta hoidetaan myös neuropsykologisella kuntoutuksella. Se on osin lähellä psykoterapiaa, mutta Kelasta sitä voi hakea jos oireet aiheuttavat merkittävää toimintakyvyn heikkenmistä. Neuropsykologista kuntoutusta antavat neuropsykologiaan erikoistuneet psykologit, joilla saattaa olla myös psykoterapeutin pätevyys. Heitä on Suomessa varsin rajallinen määrä, ilmeisesti joitakin satoja, kun taas psykoterapeutteja on tuhansia. Neuropsykologista kuntoutusta on ilmeisesti tutkittu vähemmän kuin psykoterapiaa.

Jos sinulla on ADHD, voit helpottaa elämääsi asettamalla konkreettisia tavoitteita, jotka ovat myös realistisia. Tavoite on selkeä ja aikarajallinen ja mitattavissa. Esimerkiksi ”päätän opiskella enemmän” ei varsinaisesti ole tavoite, eikä kovin hyödyllinen, vaikka sinänsä ihan hyvä päätös onkin. Sen sijaan se, että ”päätän opiskella huomenna keskiviikkona klo 13–16 historian tentin kirjasta sivut 30-60” on tavoite. Voit pilkkoa sen vielä pienemmiksi, tuntikohtaiseksi tavoitteeksi. Lisäksi tämä tavoite on osa isompaa tavoitetta, joka on kirjan lukeminen kokonaan, joka puolestaan on osa koko tentin läpäisemiseen suuntautuvaa tavoitetta.   Tämä taas on osa tavoitetta suorittaa tutkinto. Kaikki tämä on tärkeää jokaiselle opiskelijalle, mutta ADHD-oireisen osalta erityisen tärkeää. On mietittävä etukäteen mikä on kokonaisuus, mitkä ovat alatavoitteet, mitkä päivä- ja tuntikohtaiset tavoitteet ja tehtävä niistä realistiset. Tavoite on saatava näkyviin: projektikalenteri jääkaapin oveen, työpöydän yläpuolelle, tietokoneelle tms. Puhelin on muuten hyvä, mutta sen katsominen johtaa helposti huomion someen tai vastaaviin asioihin, jotka haittaavat tavoitetta. Tavoite on siis asetettava, pilkottava alatavoitteiksi, tehtävä näkyväksi ja näiden on oltava realistisia. Päivät eivät myöskään ole toistensa veljiä tai sisaruksia, joten on hyväksyttävä sekin että yhtenä päivänä saa enemmän aikaan kuin toisena.

Muista että kun sinulla on tavoite, älä jää liian pitkäksi aikaa miettimään mistä olisi paras aloittaa. Ei ole väliä imuroitko ensin olohuoneen vai eteisen. Eikä jokaista nurkkaa tarvitse joka kerta imuroida. Työssäkin on tärkeää, että vain aloitat jostain, vähitellen pääset sisälle asiaan. Sama pätee opinnoissa: älä jää miettimään ideaalista vaihtoehtoa, vaan ala jostain. Motivaatio tulee sitten perässä, se syntyy siitä, että alat tehdä asiaa, ei siitä, että mietit ja odotat. Psykoterapiassa käsitellään myös terapeuttisessa yhteistyössä paljon muita asioita: rauhoittumista, aktivoitumista, lykkäämisen välttämistä, olosuhteiden muokkaamista oppimiselle ja työnteolle ideaaleiksi jne.

Hyvä elämä on siis täysin mahdollista ADHD:n kanssa. On hyvä etsiä itselleen apua, jos tuntuu, että omat voimat eivät riitä. Psykoterapiasta voi olla merkittävä apua elämässä. Motivaatio on tärkeää elämässä jokaiselle, mutta ADHD:n kanssa elävän ihmisen on hyvä etsiä sellainen koulutus ja ammatti, joka itsessään häntä kiinnostaa. Jos asia ei tunnu erityisen kiinnostavalta, niin motivaation löytäminen vain siitä, että opiskelee ja tekee jotain työtä palkkansa eteen voi olla poikkeuksellisen vaikeaa. Oikean elämänsuunnan löydyttyä ADHD:n kansssa saattaa olla mahdollista edetä kohti asioita, joista nauttii ja jotka tuovat tyydystystä. Se ei tarkoita, etteikö ADHD asettaisi ajoittain omia haasteitaan, mutta kun niihin haasteisiin on valmiita toiminta- ja ajatusmalleja, niiden kanssa selviää paljon paremmin.

Lukemista:

Paras suomenkielinen esitys ADHD-aikuisen elämästä on ”ADHD-aikuisen selviytymisopas 2.0” (Maarit Virta ja Anita Salakari). Kannattaa lukea nimenomaan tämä uudempi 2.0 painos, koska siinä on päivitetty diagnostiset kriteerit ajanmukaisemmiksi. ICD-10 mukaan ADHD-piirteiden pitää näkyä ennen 7 vuoden ikään, DSM-5:n mukaan ennen 12 vuoden ikään ja pian Suomessakin tuleva ICD-11 seuraa tätä 12 vuoden ikää).