Psykoterapialla
hoidettavia
ongelmia
Psykoterapialla hoidetaan hyvin monia erilaisia ongelmia. Tässä on lyhyt katsaus joihinkin psykoterapialla hoidettaviin ongelmiin.
Masennus
Masennus on yksi tavallisimpia oireita, joita psykoterapiaan hakeutuvalla on. Se voi olla lievää, keskivaikeaa tai vaikeaa. Lievä masennus ei välttämättä aina vaadi psykoterapiaa, mutta jos lievä masennus on pidemään jatkuvaa, se voi haitata elämää huomattavasti ja psykoterapia on tarpeellista. Keskivaikeassa masennuksessa työ- ja opiskelukyky on yleensä uhattuna ja psykoterapia on tarpeellista. Vaikeassa masennuksessa psykoterapia on tarpeellista, mutta joskus tarvitaan ensin sairaalahoitoa. Vaikeasti masentunut ihminen ei välttämättä enää selviä edes päivittäisistä rutiineista, esim. roskien vieminen voi olla mahdotonta toimintakyvyn lamautumisen vuoksi. Myös vuodenajat voivat aiheuttaa ns. kaamosmasennuksen.
Masentuneen mieliala ja itsetunto ovat laskeneet. Mikään ei tunnu tuottavan iloa ja energia tuntuu olevan vähissä. Itsesyytökset saattavat soimata mieltä ja muiden suhtautuminen itseen voi tuntua negatiiviselta.
Masennuksen taustalla on yleensä useita tekijöitä - menetyksiä, pettymyksiä ja surematonta surua, joiden seurauksena oma tunne-elämä on lukkiutunut ja ajatukset värittyneet negatiivisiksi ja pessimistiksi. Masentunut ottaa ihmissuhteissaan usein huomaamatta position, jossa hän näkee muut ihmiset torjuvina ja syyllistävinä. Tunteiden läpikäyminen, positioiden tutkiminen ja myönteisten ajatusmallien rakentaminen ovat tie eheyteen.
Masennuksen syyt ovat tutkimusten mukaan monenlaiset, eikä niitä aina ole helppoa löytää. Mutta vaikka alkuperäistä syytä ei löytyisikään, toipuminen on silti mahdollista.
Masennus-sanalla on kielteinen kaiku. Mutta myös sillä voi olla positiivinenkin puoli. Se saattaa olla elämänvaihe, jossa ihminen kääntyy tarkastelemaan omaa elämäänsä poikkeuksellisen tarkasti. Hän tutkii itseään, miettii tyytymättömyyttään ja suunnittelee muutosta elämäänsä.
Masennus on erotettava surusta. Läheisen omaisen kuoleman jälkeen suruaika voi jatkua pitkäänkin. Raja suruajan ja masennuksen välillä on liukuva.
Ahdistus
Ahdistusoireita on monia erilaisia. Useimpiin muihin psyykkisiin ongelmiin liittyy ainakin jonkinasteista ahdistusta. Ahdistunut on huolissaan, kokee olonsa huonoksi ja tukalaksi, mutta ei ymmärrä miksi. Ahdistuksen tunteminen uhkaavassa tilanteessa on normaalia. Ahdistus erotetaan teoreettisesti fobiasta siten, että ahdistuksella ei ole selkeää kohdetta kuten fobialla (esim. lentopelko). Käytännössä ahdistuksen ja fobian raja voi kuitenkin yksilötasolla olla liukuva.
Ahdistunut alkaa usein havaita tiettyjen asioiden, tilanteiden tai ihmisten tuottavan ahdistusta. Tämän seurauksena hän alkaa välttää näitä asioita. Välttämiskäyttäytymisen tavoitteena on vähentää ahdistusta, mutta ongelmana tässä on se, että ahdistus pikemmin alkaa kasvaa. Välttäessään ahdistusta tuottavia asioita ihminen alkaa kokea itsensä entistä ahdistuneemmaksi, koska hänen itsetuntonsa laskee välttämiskäyttäytymisen myötä.
Ahdistus voi olla myös ns. yleistynyttä ahdistusta, joka ei kohdistu erityisemmin mihinkään tilanteeseen, ihmiseen tai asiaan. Tällöin ihminen huolehtii usein tulevaisuuteen liittyvistä asioista, rahasta, terveydestä, ihmissuhteista, maailmantilanteesta ja lukuisista muista asioista. Usein ihmisestä tuntuu, että hänen on syytä olla varuillaan, ettei ikävä asia pääse yllättämään. Varuillaanolo on kuitenkin kuluttavaa, ja seurauksena on ahdistunut olo. Terapiassa ihminen voi oppia vähitellen luopumaan jatkuvasta ja kuluttavasta varuillaan olosta, josta ei yleensä ole edes mitään hyötyä sen jälkeen, kun normaali riskianalyysia asiasta on tehty.
Ahdistuksen käsitteleminen terapiassa helpottaa oloa ja välttämiskäyttäytymisestä on mahdollista päästä vähitellen eroon. Elämänhistoriasta nousevat syyt antavat ymmärrystä omille oloille, eivätkä ne enää näytä nousevan aivan tyhjästä.
Paniikkihäiriö ja sosiaaliset pelot
Paniikkihäiriö on voimakasta ahdistusta, johon liittyy fyysisiä oireita. Paniikkikohtauksen saanut ihminen pelkää usein kuolevansa, tulevansa hulluksi tai menettävänsä itsensä hallinnan kokonaan. Ensimmäinen paniikkikohtaus on äärimmäisen pelottava kokemus. Kohtauksia on eri asteisia ja niiden esiintymistiheys vaihtelee. Paniikkikohtausten syyt ovat osin tuntemattomia.
Psykoterapiassa voidaan kuitenkin käsitellä paniikin tuntemuksia ja opetella uutta suhtautumistapaa paniikkikohtauksiin. Paniikkikohtauksen taustalta löytyy ehkä erityisen stressaava elämänvaihe, joka selittää kohtauksen laukeamisen. Voi olla, että paniikkikohtauksen saanut ihminen tuntee menettäneensä otteensa elämään ja kohtaus symbolisoi tätä.
Pahimmillaan paniikkikohtauksen pelkoon liittyvä kohtausten pelko tai häpeä saa ihmisen jäämään kokonaan kotiin, joskus vuosiksi. Tämä eristyminen vähentää elämänlaatua huomattavasti ja psykoterapian tarve on suuri.
Psykoterapian kuluessa voidaan käsitellä niitä tulkintoja, joita paniikkikohtauksiin liittyy. Usein paniikkikohtauksen saanut ikään kuin hokee itselleen, että ”nyt jotain on pahasti pielessä”, ”olen vakavasti sairas” tai ”kuolen” ja siten pahentaa omaa oloaan. Uudenlaisten ajatusmallien käsittely helpottaa oloa. Samoin oman elämänhistorian käsittely tuo syvyyttä ja ymmärrystä kokemukseen. Vähitellen siitä on mahdollista parantua.
Sosiaaliset pelot eroavat paniikkihäiriöstä siten, että ne esiintyvät vain sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin kyseessä on voimakas pelon tai ahdistuksen tunne, joka selvästi vaivaa itseä ja rajoittaa omaa elämää. On normaalia kokea jännitystä, erityisesti esiintyminen jännittää monia, ehkä useimpia ainakin jonkin verran. Sosiaalisista peloista kärsivä ihminen pelkää esiintymistä, syömistä julkisessa paikassa, oman nimen kirjoittamista, huomion kohteeksi joutumista tai muuta vastaavaa sosiaalista tilannetta voimakkaasti. Usein siihen liittyy pelko arvostelluksi tulemisesta. Erityisen pelottaviksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä saattaa kokea ne tilanteet, joissa hän joutuu esiintymään auktoriteettiasemassa oleville, esim. esimiehille tai opettajille. Jos pelko on hyvin voimakas, se voi muuttua paniikkikohtaukseksi. Sosiaalisissa peloissa ihminen käy usein sisäistä dialogia, joissa hän asemoi itsensä arvioitavaksi ja muut hyvin kriittisiksi. Taustalta saattaa paljastua se, että ihminen on itse hyvin vaativa, eivät niinkään muut. Tämän ymmärtäminen voi olla tie helpompaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. ”Mokaaminen” muuttuu siis vähitellen luvalliseksi.
OCD ja pakkoajatukset ovat eräs ahdistushäiriön alalaji. Siinä ihmisellä on hyvin piintyneitä ja pakonomaisia ajatuksia, jotka vaivaavat häntä voimakkaasti. Yleensä näihin pakkoajatuksiin liittyy pakkotoimintoja, joilla pyritään ehkäisemään ikäviä tapahtumia. Pakkoajatuksista kärsivä saattaa pelätä tekevänsä toiselle ihmiselle jotain hyvin pahaa, esim. tappavansa tämän yllättäen ilman mitään syytä. Hän saattaa pelätä tulipaloja niin, että tarkistaa asuntonsa lukuisia kertoja kotoaan lähtiessä, ja ehkä myöhästyy tämän vuoksi. Pakonomaisia ajatuksia on lukemattomia ja ihmisen mieli on taitava luomaan uusia sellaisia. Niiden hoitaminen edellyttää useita erilaisia asioita, mutta ytimessä on pakkoajatusten haastaminen ja altistaminen. Koska ajatukset ovat voimakkaita, niiden haastatamiseen tarvitaan omia erityisiä menetelmiään.
Traumat ja dissosiaatio
Ihminen voi elämänsä aikansa kohdata tapahtumia, jotka traumatisoivat hänet. Nämä tapahtumat voivat olla äkillisiä (onnettomuus, väkivalta) tai pitkäaikaisia (lapsuudenkodin uhkaava ilmapiiri). Ne jättävät ihmisiin usein syvät jäljet ja traumaattiset tilanteet voivat olla monien erilaisten psyykkisten ongelmien taustalla. Lapsuudessa koettu traumaattinen asia voi olla niin vaikea, että ihminen sulkee sen pois omasta tietoisuudestaan. Voi myös olla, että traumaattinen tapahtuma säilyy muistissa, mutta siihen liittyvä kipeä tunne katoaa kokonaan. Eräs mies kertoi kuinka häntä oli lapsena ammuttu ja häneen oli osunut luoti. Hän totesi, ettei siihen liittynyt mitään erityistä. Pelko ja tuska olivat kadonneet tietoisuudesta, vaikka itse tapahtuma säilyi muistissa.
Trauma voi aiheuttaa persoonallisuuden hajanaisuutta. Dissosiaatioista on kyse silloin, kun ihminen on kokenut niin ylivoimaisen uhan, että hän on tavallaan pirstonut itsensä erillisiin osiin, joita voidaan kutsua esimerkiksi minätiloiksi. Tällaisesta ongelmasta kärsivän on vaikea ymmärtää itseään, sillä yhdessä tilassa ollessaan hän toimii ikään kuin tietyn logiikan mukaan, mutta yhtäkkiä hän onkin toisenlaisessa tilassa ja toimii täysin eri tavalla. Ihminen saattaa olla vaikkapa kiltti ja ymmärtävä, mutta yhtäkkiä jokin tekijä siirtää hänet toiseen minätilaan ja hän alkaa toimia hyökkäävästi. Näiden tilojen väliset siirtymät voivat tapahtua jopa sekunneissa. Tämä hämmentää sekä ihmistä itseään että hänen kanssaan vuorovaikutuksessa olevaa. Eri tilojen ja niiden dialogisuuden tutkiminen, tilasta toiseen siirtävien kytkimien tutkiminen sekä elämänhistorian avaaminen ovat tie ulos tästä vaikeasta maailmasta.
Masennusdiagnoosin takana voi olla dissosiaatio-ongelma. Jos hoitona käytetään tällöin pelkästään masennuksen hoidon menetelmiä, psykoterapia saattaa jäädä polkemaan paikalleen. Edistystä tapahtuu vasta, kun asiakas psykoterapeutin avustuksella tunnistaa omat minätilansa ja niiden synnyttämän tyhjyyden tunteen, joka ei olekaan pelkästään masennusta.
Vaikeiden dissosiaatioiden taustalta löytyy usein traumaattisia kokemuksia, väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Suoraa johtopäätöstä ei kuitenkaan voida tehdä, vaan jokaisen asiakkaan elämä on erilainen ja ainutlaatuinen.
Aikuisena koettuja traumoja varten on olemassa akuuttia kriisiapua.
Persoonallisuushäiriöt
Psykiatriassa persoonallisuushäiriöt esitetään omana ryhmänään. Ajatuksena on, että ongelma on ihmisen persoonallisuudessa, siis syvemmällä kuin vaikkapa tavanomaisessa masennuksessa ja ahdistuksessa. Erilaisia persoonallisuushäiriöitä on luokiteltu monia.
Paranoidisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen epäilee muita jatkuvasti. Hän saattaa muuten elää normaalia työelämää, mutta ajoittain on täysin vakuuttunut, että häntä vastaan on salaliitto tai hänestä puhutaan pahaa. Hän epäilee ja muut ovat epäiltyjä tai syyllisiä.
Eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen pyrkii vetäytymään kaikista ihmissuhteista, eikä osaa ilmaista tunteitaan.
Psykoosipiirteinen persoonallisuushäiriö tarkoittaa tilaa, jossa ihmisellä on psykoottisia ajatuksia ilman, että hänellä on varsinaista skitsofreniaa. Hänen realiteettitajunsa on siinä määrin hämärtynyt, että hän uskoo harhaisten ajatustensa olevan tosia.
Epävakaalla persoonallisuudella (”rajatila”) tarkoitetaan ihmistä, joka on huomattavan epävakaa ja impulsiivinen. Hän saattaa kokea tunteet hyvin voimakkaina, ja ne heilahtavat nopeasti laidasta laitaan. Myös hänen ihmissuhteensa ovat usein epävakaita. Välillä hän saattaa ihailla voimakkaasti ja intensiivisesti, mutta yhtäkkiä hän saattaa suuttua. Usein hän pelkää tulevansa hylätyksi, raivostuu ulkoisesti mitättömistä seikoista ja saattaa jopa yrittää toistuvasti itsemurhaa.
Epäsosiaalisella persoonallisuushäiriöllä tarkoitetaan psykopaattia. Psykopaatti ei anna arvoa muiden oikeuksille, vaan toimii häikäilemättömästi, impulsiivisesti ja usein rikoksiin syyllistyen, eikä tunne katumusta. On kuitenkin huomattava, etteivät kaikki psykopaatit suinkaan ole rikollisia kuten elokuvissa usein kuvataan.
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä on itsestään omnipotentti käsitys, hän tarvitsee muilta osakseen ihailua, erikoiskohtelua, mutta ei tunne empatiaa muita kohtaan. Hän on helposti kateellinen ja käyttää muita hyväkseen. Hän säilyttää kuvitelman omasta erikoislaatuisuudestaan painamalla alaspäin halveksunnalla kaikkia niitä, joilta hän ei saa ihailua. Jos hän on älykäs, hän voi tehdä tämän hyvinkin taitavasti ja ainakin aluksi ”huomaamattomasti” manipuloiden ympärillä olevien ihmisten mielipiteitä.
Estynyt persoonallisuus on ihmissuhteissaan estynyt, riippuvainen persoonallisuus kaipaa muiden hoivaa ja tukea. Pakko-oireinen persoonallisuus on jäykkä, sääntöjä rakastava, ylitunnollinen ja moraalisissa asioissa joustamaton.
Persoonallisuushäiriöiden hoito on oma ja laaja-alainen kokonaisuutensa. Psykoterapialla pystytään auttamaan monia näistä ongelmista. Hoitomenetelmä riippuu valittavan psykoterapian viitekehyksestä.
Syömishäiriöt
Syömishäiriöillä tarkoitetaan yleensä laihuushäiriötä eli anorexia nervosaa tai ahmimishäiriötä eli bulimia nervosaa. Lisäksi puhutaan epätyypillisistä syömishäiriöistä, joissa syömiskäyttäytyminen on poikkeavaa, mutta ei täytä anoreksian tai bulimian kriteereitä. BED (binge eating disorder) käännetään lihavan ahmintahäiriöksi. Siitä kärsivä kokee säännöllisesti menettävänsä syömisen hallintansa ja kärsii tästä. Ongelmaan ei kuitenkaan liity tyhjentämistä. Määritelmät ovat teoreettisia. Käytännössä nämä asiat usein limittyvät toisiina. Anoreksiakin voidaan jakaa paastoavaan tai bulimiseen anoreksiaan. Anoreksiaan liittyy kuitenkin aina merkittävä painonlasku.
Anoreksia on yleensä nuorten tyttöjen ja naisten ongelma, mutta myös pojat voivat kärsiä siitä. Anoreksiasta kärsivä saa ravinnostaan niin vähän energiaa, että siitä koituu hänen elimistölleen vakavaa haittaa. Anoreksiasta kärsivällä on virheellinen ruumiinkuva, johon kuuluu lihavuuden tunne tai visuaalinen harhakuva ylipainoisuudesta. Vakava anoreksia vaatii sairaalahoitoa ja ravitsemusterapiaa, mutta toipumisvaiheessa psykoterapiasta on usein apua. Anoreksiaan liittyy usein monia muita ongelmia, itsetunnon heikkoutta, arvottomuuden kokemusta, vaativuutta itseä kohtaan, täydellisyyden tavoittelua ja masennustakin.
Bulimialla eli ahmimishäiriöllä tarkoitetaan sitä, että ihminen enemmän tai vähemmän säännöllisesti ahmii pakonomaisesti normaalia suurempia ruokamääriä ja tämän jälkeen oksentaa, käyttää ulostus- tai muita lääkkeitä, paastoaa tai urheilee valtavasti. Taustalla on lihomisen pelko ja vääristynyt käsitys itsestä. Ahmiminen tuo hetkeksi helpotuksen tunteen, mutta sen jälkeen seuraa usein masentunut olo ja syyllisyys. Ahmishäiriöstä kärsivä ajattelee usein, että hänen tulee rajoittaa syömistään, mutta nälän voimistuessa edessä on jälleen uusi ahmimiskohtaus.
Syömishäiriöitä on pidetty vaikeahoitoisina. Uudet tutkimustulokset antavat kuitenkin aiempaa valoisamman kuvan asiasta. Syömishäiriöstä on mahdollista toipua, ja useimmat toipuvatkin siitä. Edellytyksenä on oma vahva motivaatio ja yleensä (pitkäaikainen) psykoterapia. Syömishäiriöistä kärsivällä on joskus ristiriitainen suhtautuminen omaan toipumiseensa. Toisaalta hän haluaa parantua, toisaalta hän ei halua luopua siitä, mitä ongelma hänelle edustaa. Syömishäiriöstä luopuminen mahdollistaa kuitenkin taustalla olevien ongelmien käsittelyn. Usein taustalta löytyy itsetuntoon liittyviä ongelmia sekä vaativuutta ja ankaruutta itseä kohtaan. Minäkuvan ja kehonkuvan muuttaminen parantaa itsetuntoa ja auttaa toipumisessa. Hiukan armeliaampi suhtautuminen itseen on tarpeen, vaikka terapian alkuvaiheessa moni tätä ajatusta vierastaakin. Pitkäaikainen luottamuksellinen suhde psykoterapeutin kanssa mahdollistaa näiden kaikkien tutkimuksen ja askel askeleelta tapahtuvan toipumisen.
Riippuvuudet
Erilaisia riippuvuuksia on useita. Alkoholi- ja päihderiippuvuudet ovat oma ryhmänsä. Voimakas päihderiippuvuus on tuhoisaa ja raunioittaa ihmisen koko elämän. Eräs toipunut alkoholisti sanoi, että ”juoppo ei huomaa muuta kuin rahan loppumisen.” Päihderiippuvuudesta seuraa usein ihmissuhdeongelmia, avioero, fyysisiä loukkaantumisia, väkivaltaa, työpaikan menetys, krapulan aiheuttamaa valtavaa ahdistusta ja pitkään jatkuessaan vakavia muutoksia terveydentilassa. Suuri yliannostus johtaa kuolemaan.
Päihteiden käytön syinä voivat olla monenlaiset asiat. Ihminen saattaa juoda vaikkapa siksi, että hän ei kestä sosiaalisia tilanteita selvin päin. Taustalla voi olla sosiaalinen fobia ja masennus. Päihdeongelmissa on apua saatavissa A-klinikoilta tai lääkäriltä. Päihderiippuvaisuuksien hoitoon on kehitetty erialisia menetelmiä.
Peliriippuvuus on myös vakava ongelma. Peliriippuvuus voi ilmetä pienten summien jatkuvana tuhlaamisena rahapeleihin tai uhkapelinä suurilla summilla esim. kasinoilla. Peliriippuvaisten joukossa on monia entisiä alkoholisteja, jotka ovat korvanneet yhden riippuvuuden toisella. Peliriippuvuudesta kärsivä ihminen saa valtavaa hetkellistä tyydytystä siitä jännityksestä, jota pelaaminen hänelle tuottaa. Hävittyään pelin hän haluaa pian pelata uudelleen voittaakseen menetetyn takaisin. Jos hän voittaa, hän haluaa samoin pelata pian uudelleen voittaakseen lisää. Hänen huomionsa kiinnittyy voittoihin, joita hän muistelee, ja hän pyrkii torjumaan tietoisuudestaan tappion hetket.
Riippuvuuksiin sisältyvä hetkellinen nautinnon tunne aiheuttaa sen, että ihmisen on vaikea luopua niistä. Riippuvuudesta luopuminen edellyttää luopumista nautinnosta. Nautintoja on kuitenkin mahdollista löytää muualta kuin riippuvuuksien keskuudesta ja samalla rakentaa elämän muita osa-alueita. Oma suuri motivaatio on tässäkin tärkeä. Ilman sitä hoito on vaikeaa tai mahdotonta.
Paruresis eli psyykkisperäinen virtsaumpi (”Shy bladder syndrome”)
Psyykkisperäinen virstaumpi on psykiatrien ja psykoterapeuttienkin keskuudessa usein lähes tuntematon asia. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen on kyvytön käyttämään julkisia wc:tä. Voi olla, että ihminen ei kykene käyttämään mitään muuta kuin oman kotinsa wc:tä yksin ollessaan. Ongelmaan liittyy erittäin voimakas häpeän tunne, minkä vuoksi siitä ei usein puhuta lainkaan. Ihminen saattaa käydä psykoterapiassa vuosiakin ilman, että hän edes kertoo tästä ongelmastaan.
Tutkimustietoa ongelmasta on erittäin vähän. Syytä ei varsinaisesti tiedetä, vaikka ongelmasta kärsivän onkin usein helppoa muistaa se, milloin hänellä ongelma alkoi.
Kyseessä on ongelma, jonka seuraukset voivat olla erittäin ikäviä. Äärimmillään tämä ongelma säätelee ihmisen koko elämää. Hän ei voi liikkua muualla kuin lyhyellä säteellä kodistaan, koska hänen on aina päästävä tarvittaessa käyttämään oman kotinsa wc:tä. Näin hän ei pysty tekemään työtä kuin kotinsa lähettyvillä, ei voi harrastaa mitään mikä ei ole kodin lähettyvillä, ei pysty menemään ystävien kanssa ravintolaan, ei voi matkustaa ja äärimmillään hän elää vain kodissaan. Monilla on kuitenkin ns. luottovessoja, joissa oma erillisyys on niin suurta, että he pystyvät käyttämään niitä. Näitä luottovessoja voi olla vaikkapa opiskelu - tai työpaikassa. Ongelman ytimessä on nimenomaan pelko siitä, että muut näkevät tai havaitsevat oman virtsaamisen.
Ongelman psykoterapeuttisessa hoidossa on tärkeää käsitellä ongelmasta kärsivän elämän eri puolia. Koska psyykkisperäinen virtsaumpi koetaan poikkeuksellisen häpeällisenä ongelmana, on tärkeää, että myös sitä käsitellään ja sitä pohditaan psykoterapiassa. Ongelmalla on kehämäinen luonne, jossa epäonnistuminen kaventaa elämää ja ennakoi uusia epäonnistumisia. Tämän kehän kääntäminen on yksi tärkeä tekijä psykoterapian onnistumisessa.