top of page
Search
  • Ari Marjovuo




Paruresis eli ns. ”ujon rakon ongelma” on melko huonosti tunnettu psyykkinen ongelma, jonka ytimessä on vaikeus virtsata sosiaalisissa tai sosiaalisiksi tulkituissa tilanteissa. Varsinaista tutkimustietoa asiasta on vähän, joten paruresistä käsittelevät tekstit ovat usein sekoitus käytännöllistä tietoa ja muiden asiasta kirjoittaneiden ajatuksia. Yhdysvalloissa on paruresikseen erikoistunut liitto, joka pyrkii tuomaan asiaa esille ja auttamaan hoitojen kehittämisessä.


Käytännössä paruresis ilmenee vaikeutena käyttää julkisia käymälöitä. Paruresis on erotettava muista syistä johtuvista vaikeuksista käyttää julkisia vessoja, esim. paniikkihäiriöstä, pakko-oireisesta häiriöstä, julkisiin vessoihin liittyvistä traumaattisista kokemuksista yms. Paruresiksen syy on tuntematon ja tutkimustietoa on melko vähän. Arviolta 7% yhdysvaltalaisista kärsii tästä ongelmasta joko lievänä, keskivaikeana tai vaikeana, vastaavaa tietoa suomesta ei ilmeisesti ole. Kuitenkin varmaa on, että ongelma koskettaa miljoonia ihmisiä. Paruresis saattaa johtaa elämän rajoittumiseen kodin ympärille, koska oman kodin wc on monille ongelmasta kärsiville ainoa paikka, jossa he voivat virtsata. Äärimmillään ongelma voi vaatia jopa sairaalakäyntiä, jolloin rakko yleensä tyhjennetään katetria käyttäen.

Paruresis on erotettava fyysisistä syistä johtuvista virtaamisvaikeuksista. Tällaisia ovat esim. eturauhasen liikakasvu, kasvaimet, virtsaputken kivet tai vamma. Selkäytimen vaurioituminen voi myös aiheuttaa hermostoperäisen virtsaummen. Myös alkoholi ja lääkkeet voivat aiheuttaa virtsaummen, joka saattaa helpottaa aineiden vaikutuksen loppuessa. (Paruresiksestä kärsivät kokevat usein alkoholin helpottavan virtsaamista.)

Paruresis on vaikea ongelma, josta puhutaan harvoin julkisuudessa, eivätkä terveysalan ihmiset välttämättä tunne koko asiaa lainkaan. Myös psykoterapeuttien keskuudessa asia on sangen vähän tunnettu. Asiaan erikoistuneita terapeutteja löytyy Yhdysvalloista, mutta Suomesta varsin vähän, jos ollenkaan. Paruresikseen liittyy yleensä erittäin voimakas häpeän tunne, eivätkä edes terapiassa käyvät ihmiset ota sitä välttämättä puheeksi.


Paruresis sosiaalisena fobiana


Paruresis luokitellaan sosiaalisten pelkojen joukkoon, mutta se eroaa perinteisestä sosiaalisesta fobiasta sen rajatumman ilmenemismuodon vuoksi. Ihminen voi olla muuten sosiaalinen ja esiintymiskykyinen, mutta ei pysty muiden läsnä ollessa käyttämään vessaa. Ongelma voi siis olla suhteellisen kapea-alainen, mutta vaikutuksiltaan erittäin rajoittava.


Paruresis elämää rajoittavana asiana


Vaikeasta paruresiksestä seuraa se, että ihmisen ”toimintasäteeksi” muodostuu se fyysinen ympäristö, josta hän pääsee riittävän nopeasti kotiinsa käyttämään omaa vessaa. Oma vessa on ikään kuin harpilla piirretyn ympyrän keskus, jonka sisään on mahduttava työ, harrastukset, ystävä, lomat – kaikki. Matkustaminen on mahdotonta. Tämä kierre synnyttää masennusta ja ahdistusta ja johtaa elämän kutistumiseen oman kodin ympärille. Häpeä ongelmasta voi olla valtava, osin siksikin, että asiaa ei juuri tunnetta. Ongelmaan voi liityä myös pelko siitä, että muut naureskelisivat ongelmalle. Vähäisen kirjallisuuden perusteella ongelma näyttäisi olevan ilman hoitoa suhteellisen pysyvä koko eliniän ajan. Vaikka julkisten vessojen käyttöön voi liittyä ongelmia monillakin ihmisillä, on varsinainen paruresis sitä, että virtsaa ei kerta kaikkiaan tule.


Paruresis miehillä ja naisilla


Miehet että naiset näyttäisivät kärsivän ongelmasta suurin piirtein yhtä usein. Sen sijaan fyysistä syistä johtuva virtsaumpi on anatomisista syistä johtuen kymmenen kertaa yleisempi miehillä kuin naisilla. Paruresistä koskeva informaatio on useimmin suunnattu kuitenkin miehille ja miehet hakevat useammin apua ongelmaansa, mutta myös naiset käyvät ongelman vuoksi psykoterapiassa.


Periaatteessa paruresis on samankaltainen ja hoitomenetelmät ovat samankaltaisia miehille ja naisille. Kuitenkin kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, miten ongelman kanssa tullaan toimeen. Miesten wc-käynnit ovat yleensä lyhyitä ja suhteellisen nopeita, eikä vessoissa ole samankaltaisia jonoja kuin naisten puolella. Jono synnyttää kiireen tunteen, joka yleensä pahentaa tilannetta. Naiset myös käyttävät naisten huonetta myös meikkaamiseen yms., josta seuraa pidempi viipymisaika, joka puolestaan tarkoittaa suurempaa häiriötä paruresiksestä kärsiville – omaa rauhaa on vaikea saada. Paruresiksestä kärsivät miehet saattavat myös tiukan paikan tullen käydä pissalla ”taivasalla” jonkin verran naisia helpommin. Toisaalta miesten puolella on usein vain muutama koppi, jonne jonotetaan. Perinteistä pisuaaria ei paruresiksestä kärsivä voi käyttää.


Mistä paruresis johtuu?


Paruresis on ongelma, jonka syy ei ole tiedossa. Asiakkaat muistavat yleensä selvästi sen, miten ja missä ongelma ensimmäistä kertaa esiintyi. Monissa muissa psyykkisissä ongelmissa ensimmäinen esiintymiskerta antaa jotain viitteitä siitä mistä on kyse, mutta paruresiksen kohdalla näin ei yleensä ole. Psykoterapia-asiakkaat kuvaavat sitä, että yhtäkkiä he vain huomasivat olevansa kyvyttömiä pissaamaan. Kokemukseen voi liittyä säikähtäminen, mutta säikähtämisen käsittely sinänsä ei paranna paruresiksestä. Riippuen tilanteesta seuraavat päivät ovat usein vaikeita. Jos ongelma alkaa esim. lomamatkalla, voi tilanne olla hyvinkin vaikea.


Paruresiksestä kärsivillä on usein muitakin ongelmia, esim. masennusta tai paniikkityyppisiä kokemuksia, mutta näistäkään on vaikea tehdä erityisempiä johtopäätöksiä. Miksi yksi kärsii masennuksesta ilman paruresista ja toinen ei? Tätä ei tiedetä. On mahdollista, että jonkinlainen perinnöllinen alttius tähän on olemassa, mutta vaaditaan lisää tutkimusta, jotta asiasta saadaan varmuus tai edes suuntaviivoja.


Paruresiksen hoito


Paruresiksen hoito on haastavaa. Esimerkiksi psykoanalyysistä ei vaikuta olevan lainkaan apua ongelman hoitamisessa. Kyseessä on varsin spesifi ongelma, jonka ytimessä on nimenomaan vaikeus virtsata muiden ihmisten läsnä ollessa tai tilanteessa, jossa paikalle saattaa tulla joku toinen ihminen. Paruresiksestä kärsivä ihminen saattaa muuten olla hyvinkin sosiaalinen ja esiintymiskykyinen. On huomattavaa, että vaikeus käyttää julkisia vessoja voi johtua monista muistakin asioista, esim. julkiseen vessaan liittyvästä traumaattisesta kokemuksesta (esim. ryöstö tai pahoinpitely), paniikkihäiriöstä, ahtaan paikan kammosta, pakko-oireisesta häiriöstä tms. Ongelman aste voi vaihdella lievästä erittäin voimakkaaseen. Äärimmäisessä tapauksessa ihmisellä voi olla vaikeuksia virtsata edes yksin kotonaan.


Varsinaisessa terapiakirjallisuudessa asiaa ei ilmeisesti ole laajemmin käsitelty. Lontoon valtavan psykoterapiakirjakaupan Karnacin hakukone antaa nolla tulosta hakusanalle paruresis. (Vertailun vuoksi todettakoon, että hakusana ”depression” tuottaa 185 kirjaosumaa.) Yhdysvalloissa on kehitetty hoitomuoto, jonka sanotaan auttavan jollain tavalla jopa 80% ongelmasta kärsiviä. Siinä on kuitenkin yksi merkittävä ongelma käytännön toteutuksen kannalta. Hoitomenetelmässä pitäisi olla tukihenkilö auttamassa. Ajatuksena on, että asiakas aluksi käyttää vessaa yksin tukihenkilön ollessa riittävän kaukana, vaikka asunnon ulko-oven tuolla puolen. Sitten tukihenkilö kerta kerralta tulee lähemmäksi, kunnes hän on aivan lähellä. Ongelmana on käytännössä se, että paruresikseen liittyy yleensä voimakas häpeän tunne, eikä siitä haluta puhua läheisillekään. Tukihenkilön löytäminen voi siten olla vaikeaa. Eikä oman kotivessan käyttäminen tässä altistuksessa ole välttämättä hyvä ajatus, se saattaa muuttaa omassa kodissa virtsaamisen suoritukseksi. Tästä syntyy toinen ongelma, mistä löytyisi harjoitukseen sopiva wc?


Psykoterapeutin näkökulma


Paruresis on sangen vaikea ongelma, josta on asiakkaan on aluksi vaikea puhua. Jotkus ihmiset ovat käyneet vuosikaudet psykoterapiassa, mutta eivät ole puhuneet lainkaan tästä ongelmastaan, koska ovat kokeneet sen liian häpeällisenä. Kokemus siitä, ettei pysty pissaamaan vessassa onkin monille erittäin nöyryyttävä. Vaikka kuinka pinnistäisi, niin virtsa ei tule. Keho saattaa jäykistyä ja koko elimistö olla lopulta hälytystilassa. Eikä kyse ole pelkästään henkisestä puolesta; rakko on joka tapauksessa saatava tyhjentymään jossain. Jos ihminen on tämän tilanteen sattuessa vaikkapa ravintolassa, on edessä vaikea tilanne. Pahimmillaan ahdistava ja järjettömän tuntuinen seikkailu halki kaupungin. Jokin hätävale omaan lähtöön pitää keksiä ystäville. Ja jostain pitäisi löytyä ”luottovessa” - riittävän intiimi ja rauhallinen paikka. Ajan kuluessa tämä kaikki voi johtaa siihen, ettei ihminen enää uskalla lähteä kotoa mihinkään ylimääräiseen paikkaan. Ystäväpiiri vähenee ja elämä kapenee. Kierre voi johtaa masennukseen ja muihin ongelmiin.

Sekä kirjallisuuden että käytännön työn näkökulmasta vaikuttaa siltä, että psykoanalyyttisestä lähestymistavasta ei ole minkäänlaista hyötyä asian hoidossa. Ongelman alku on asiakkailla yleensä hyvin muistissa, mutta sen käsitteleminen ei sitä poista. Kyse ei ole traumaattisesta tapahtumasta, jonka käsitteleminen poistaisi vähitellen pelon ja vapauttaisi ihmisen. Psykoterapiassa tarvitaan kyllä elämänhistorian laaja-alaistakin käsittelemistä, muiden oheisongelmien työstämistä ja paljon muutakin, mutta keskiössä on oltava konkreettinen toimintamallin muuttaminen. Koska syytä ei tiedetä, ei ongelma poistu syyn etsimisellä, vaan toimintamallin muuttamisella. Tähän toimintamallin muuttamiseen on liitettävä omien ajatusten ja tunteiden käsittely. Myös omien erilaisten ns. minätilojen tai puolien käsittely voi olla tarpeen. Paruresis voi liittyä tiettyyn tilaan itsessä. Tässä tilassa ollessaan ihminen ei pysty käyttämään julkisia vessoja. Ei ole tavatonta, että vaikeastakin paruresiksestä kärsivä ihminen kertoo, että jossain tilanteessa sosiaalisuus ei ole haitannut virtsaamista – hän oli toisessa tilassa. Myös omaa itseä koskevien käsitysten työstäminen voi olla tarpeen: miten on mahdollista, että minä kärsin tällaisesta järjettömän tuntuisesta vaivasta, kun uskallan kiivetä kallionseinämää vuoren huipulle ja harrastan jalkapalloa? Asia koetan helposti ikään kuin oman itsen ulkopuolisena asiana.


Miten paruresiksestä paranee? Suoraan sanottuna otokset ovat niin pieniä, että niistä on mahdotonta tehdä tilastoja. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että edellä kuvatut lähestymistavat auttavat ongelmasta kärsiviä. Apu voi olla joko sitä, että ongelmasta pääsee eroon kokonaan tai sitä, että sen kanssa oppii elämään paremmin. Etukäteen on vaikea sanoa kuka paranee kokonaan, kuka osittain. Sekin on totta, että ihan kaikkia hoito ei auta. Silloinkin kuitenkin voidaan miettiä sitä, miten ihminen voi rakentaa itselleen mahdollisimman mielekkään elämän, jota paruresis rajoittaa mahdollisimman vähän. Terapian kannalta yksi keskeinen kysymys on luottamus. Paruresis on kipeä ja intiimi asia. Siksi turvallinen ja luottavainen suhde psykoterapeutin ja asiakkaan välillä on välttämätöntä.


Ari Marjovuo, psykoterapeutti






Comments


bottom of page